|Jäsenhuone

Ruiskukkagolf

 

RUISKUKKAGOLF 2012

Vuoden 2012 Ruiskukkagolf järjestettiin 31.3. Santanan kentällä, jossa voitosta kilvoitteli 52 paria. Kilpailumuoto oli kahden hengen joukkueiden pistebogey, jossa parin parempi pistetulos kultakin väylältä lisättiin joukkueen tulokseen.

 

Kenttä oli erinomaisessa kunnossa. Pienestä tihkusateesta ei ollut juuri haittaa, koska kylmä ei ollut.  Ravintola Valparaison illallisgaalaan oli ilmoittautunut väkeä tuvan täydeltä noin 170 henkeä. Sekä illallinen että ohjelma olivat korkeatasoisia sisältäen mm. huipputasoisen oopperalaulajan esityksiä ja hyvän tanssiorkesterin soitantoa. Ohjelmallinen osuus päättyi palkintojenjakoon ja arpajaisiin.

 

Tilaisuutta juhlistamassa ja palkintojenjakoon osallistumassa olivat Kokoomuksen eduskuntaryhmän ja Kokoomuksen Uudenmaan piirin puheenjohtaja Outi Mäkelä ja Ruiskukkagolf-tapahtuman tämänvuotinen suojelija, Nykypäivä-lehden päätoimittaja Tapani Mäkinen.

Sivuillamme esiintyvät kuvat tapahtumista on ottanut Heikki Laukkonen.

 

 

Voittajat Kari Huttunen ja Etta Puustinen-Huttunen. Etta voitti lisäksi naisten lähimmäksi lippua -kilvan.
Hopeasijan ansaitsi pari Timo Juhala ja Risto Kähtävä
Paras naispari oli Liisa Lindström ja Mary Evans
Pisimmän draivin vetäisi Jamppa Sihvonen
Naisten pisin draivi lähti Jaana Minkkisen draiverista
Timo Juhala pääsi miehistä lähimmäs lippua.
Mr. "Photo" Heikki Laukkonen tankkaa mansikoita MediVitalin taukopaikalla
Viime vuoden hopeamitalistit Ensio Hartikainen ja Matti Tuovinen suhtautuivat tyynesti mitalitta jäämiseen tällä kertaa.