Kesän politiikkakeskustelua voinee syystä luonnehtia kuumana käyneeksi loanheitoksi.
Kaikki tarmo ja tuki hyvälle hallitusohjelmalle!
Viimeiset viikot olemme kaikki jännityksellä seuranneet uuden oikeistohallituksen kivistä alkutaivalta. Hallitus on joutunut rasismikohujen ja vihapuheen keskelle ennen kuin se on ehtinyt edes alkaa toteuttaa erinomaista hallitusohjelmaa. Kielenkäyttö ja vihapuhe mediassa ja vasemmiston ja osittain myös hallituspuolueiden sisällä on ollut käsittämätöntä ja ala-arvoista – ennen näkemätöntä Suomen poliittisella kentällä.
Varsinaiseen työhön ei ole edes vielä päästy ja nyt jo puhutaan jopa hallituksen kaatumisesta. Se olisi äärimmäisen vakavaa ja Suomen kannalta katastrofaalista. Vihaa ja halveksuntaa voi tietenkin kutsua suoraksi puheeksi, mutta vihaa ja halveksuntaa toisia ihmisiä kohtaan ei tule koskaan hyväksyä. Kuten Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi, että ”Suomen hallituksen voisi olla viisasta ottaa selkeä nollatoleranssin kanta rasismiin” ja hallituksen tulisi niin tehdä. Niinistö myös lisäsi, että ”jos hallitus tällaisen kykenee ottamaan, niin se minusta olisi hyvä signaali myöskin maailmalle”. Etiikka viittaa moraalisiin periaatteisiin ja arvoihin. Suomen hallituksen tulisi toimia eettisesti ja oikeudenmukaisesti kaikessa päätöksenteossaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi avoimuutta, läpinäkyvyyttä, rehellisyyttä, kaikkien ihmisten kohtaaminen kunnioittavasti sekä vastuullisuutta päätöksissä, jotka koskevat esimerkiksi ihmisoikeuksia, ympäristöä ja taloutta. Nämä ovat olleet aina kokoomuksen periaatteita.
Kokoomuksen eettiset ohjeet
Hallituksen tulee edistää avointa ja keskustelevaa ilmapiiriä, jossa erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia kunnioitetaan. Tämä on selkeästi tuotu esille Kokoomuksen eettisissä ohjeissa. Viestinnän kohdalla sanotaan seuraavasti ”Kaikessa viestinnässä tulee vaalia kokoomuksen arvopohjaa ja pitäytyä totuudessa. Sosiaalisessa mediassa kohtaamme ihmiset kuten kohtaisimme kasvotusten”. Uskomme että kaikki jäsenemme jakavat kokoomuksen arvot ja noudattavat kokoomuksen eettisiä periaatteita osallistuessaan poliittisiin kannanottoihin julkisuudessa. Muistakaamme myös oman paikallisyhdistyksemme tiivistys arvoistamme: ”Sivistys, vastuullinen taloudenpito ja oikeusvaltioperiaate”. Niillä me pärjäämme oikein hyvin. Kokoomuksen eettiset ohjeet löytyvät myös näiltä kotisivuiltamme:
Yhdistyksemme
Hyvää kesää – syksyllä taas tavataan
Jukka ja Hilkka